Rovaniemelle vai Leville talvilomalla?!

Tässä nyt pitää taas suunnitella ensi talven loma. Ja syksynkin, syysloma on jo tuossa kuukauden kuluttua. Mutta pidemmälle lomalle olemme menossa talvilomalla sitten maaliskuussa.

Viime vuoden loma tehtiin Ylläkselle, oltiin hotellissa viikko, hiihdettiin ja lasketeltiin, käytiin vähän uimassa. Oli hyvä reissu, upeat ilmat, paljon aktiviteettia ja Ylläksellä upeat rinteet! Nyt olemme arponeet Levin ja Rovaniemen Ounasvaaran välillä. Kumman näistä valitsisi?

Levin puolesta puhuu se, että se on oikeasti pohjoisessa ja siellä on upeat rinteet, sen verran olen siellä laskenut. Poikien kanssa oli hauskaa Ylläkselläkin, uskon että myös Levillä laskettelu ja hissit onnistuisivat hyvin. Levin huono puoli näin perheelliselle on se hinta, eli kalleus! Kun se on suosittu biletyspaikka, niin se näkyy hinnoissa. Esimerkiksi hissiliput on kalliimmat kuin Ylläksellä, hotelleissa todella suuri hintaero Ylläksen hotelleihin. Levin hotelleissa ei oikein sellaisia edullisia vaihtoehtoja ollutkaan! Myös mökit on siellä kalliita. Eli voi olla Levi haudataan edelleen, toistaiseksi.

Rovaniemen Ounasvaaralle haluaisivat perheen pienemmät tytöt, koska samalla voidaan käydä katsomassa joulupukkia. Rovaniemellä on muutenkin lapsiperheille paljon tekemistä, on hoploppia ja systeemejä, ja lasten rinteen on kuulema Ounasvaaralla hyvät. Lasten kanssa on muutenkin yksinkertaisempaa hiihtää ja lasketella pienemmässä hiihtokeskuksessa, koska kaikki on lähempänä, liikkuminen on nopeaa ja yksinkertaista. Hotellit ovat Rovaniemelläkin kyllä hinnoissaan ja kun niitä jo katsekin, niin todella paljon oli jo varattu. Sielläkin sitä väkeä on tosi paljon, mutta jos Lappiin haluaa, niin kyllä kai siellä talvella joka paikassa on väkeä. Rovaniemen liepeiltä löytyy kohtuullisella hinnalla vuokramökkejä.

Autojunat ovat todella kalliita ja junalla matkustaminen auton kanssa ei mahdu enää meidän reissubudjettiin. Siksi meidän täytyy ajaa itse koko reilun tuhannen kilometrin matka Lappiin! Rovaniemelle kuitenkin olisi 400 kilometriä vähemmän kuin Leville. Ja jos menemme Leville, on aivan pakko yöpyä välillä. Ehkä hotellissa Oulussa ja niillä tienoin. Mökkiä ei viitsi alkaa varailla siinä tapauksessa jos muuten olemme koko viikon hotellissa. Mutta, jos menemme Rovaniemelle, matka on niin monta tuntia lyhyempi, että sen voi suunnitella ajavansa yhdessä päivässä, usealla pysähdyksellä tottakai, mutta kuitenkin yöpymättä. Tällöin säästyisi paljon polttoainetta mutta myös yhden yön kustannukset.

On se vähän säätöä kyllä. Itse tietysti suuntaisin pohjoiseen pidempien rinteiden persolla, mutta kaikkea ei voi saada! Sinne on valtavan pitkä matka, lentämällä toki pääsisisi myös, mutta auto pitäisi kuitenkin vuokrata ja sitten taas budjetti paukkuu kaikin puolin. Sekin on uskomatonta, että se budjetti, jota nyt tähän reissuun varataan, riittäisi helposti viikkoon auringossa! Ehkä me lähdetäänkin katselemaan aurinkoa hiekkarannalta lumisten rinteiden sijaan…

Mukavaa syksyä ja talviloman suunnittelua teillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 5 = 4