Shoppailureissulle luotolla?

Moi!
Tää on tällainen mun moraalinvartijablogi, jossa mietin monenlaisia aiheita, myös moraalisia kysymyksiä. Lähinnä tuosta kuluttamisesta.

Mun kaverit aikoo lähteä tyttöporukalla shoppailureissulle, tai siis ylipäätään reissuun pidennetyksi viikonlopuksi Riikaan, Latviaan, koska sinne on halpa matkustaa ja siellä on edullista. Samalla pääsee vähän niinku lomalle tyttöporukalla. Aikomuksena on kuitenkin shoppailla sieltä edullisesti kevät- ja kesävaatteita ennen kaikkea itselle mutta myös lapsille ja miehelle, koko perheelle.

Vaikka Latviassa on eurot niinku täälläkin, siellä on hintataso todella alhaalla, muistaakseni se hintatasoindeksi oli viime vuonna Euroopasta yksi matalimpia verrattuna Suomeen. Lentoja sinne saa tyyliin satasella eestaas- Helsingistä.

Nyt on kuitenkin niin, että mulla ja parilla muullakaan ei oo varaa lähteä, vaikka kuinka tekisi mieli! Mää oon miettinyt tätä paljon, että voinko silti lähteä, otan vaikka jonkun pienen kulutusluoton sen takia… Ois niin kova tarve päästä näkemään muitakin kuin kotikontuja ja toisaalta houkuttelee ne edulliset ostokset siellä. Enkö mää vähän niinku säästäis siinä, ku saisin sieltä vaatteita ja kenkiä ja kesätakkeja edullisesti eikä niitä tarttis ostaa täältä Suomesta kalliilla? Tulis jos siinä ”maksettua” se matkan hinta ja kulutusluotto.. Luottoa makselisin sitten takaisin niillä rahoilla mitä säästyis siitä ku ei tarvi täältä niitä vaatteita ostella…

200euronen

No, ehkä tuo perustelu vähän ontuu, mutta kyllä mää taidan silti kallistua siihen lähtemisen kannalle. Tietäis vaan että mistä sellaisen kulutusluoton sais, vaikka nyt edes 500 euroa, niin sillä pääsisiin todella pitkälle. Jos maksan sitä takas satasen kuussa ni se ois maksettu sit kesällä. Ei paha….

Noilla kahdella mun kaverilla on vielä huonompi rahatilanne, silti ne miettiin samaa ratkaisua ku mää. Heitä en kyllä oikeen viitti kannustaa siihen, ku ei ne muutenkaan osta koskaan vaatteita kaupasta vaan aina kirpparilta. En käsitä miks ne sillon ees lähtis mihinkään reissuun, jossa on tarkoituksena shoppailla aamusta iltaa! Toisaalta voishan ne sit tehdä yhdessä jotain muuta, jos ei halua ostaa niitä vaatteita. Mut siis kun mää tiiä omalta kohdalta että mää kyllä pystyn maksaan sen kulutusluoton takas, se ei oo ongelma, mut noista mun kavereista mää en oo lainkaan varma, ni siks mua vähän jännittää se niitten lainanotto. Ne ei oo koskaan ottanut lainaa, vaan on järkevästi kituuttanut aina sillä mitä niillä on ollut. Mut toisaalta ymmärtäähän sen, että siihen kyllästyy ettei koskaan pääse mihinkään!

Mitäs te ootte mieltä mun moraalisesta ongelmasta? Lähteäkö lainarahalla? Kannustaako vielä huonompituloisia kavereita samaan? Ääh…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

47 − = 37